Vappu se tuli ja meni

 

 

Paikallisten lastenjärjestöjen ja seurakunnan vapputapahtumassa saadut kasvomaalaukset taisivat olla vapun parhautta ja serpentiinit kanssa. Jotakin taitaa kertoa tästä äidistä ja nuukuudesta, kun nyt puhallettiin tätini minulle Las Palmasista vuonna 1985 tuomat serpentiinit. Kaikelle on aikansa ja niiden serpentiinien aika oli nyt.

Muuten en sitten yhdy joka blogin vappuhehkutukseen. Itselläni oli joku totaalinen uupumushetki. Päivä, jolloin en kyennyt edes laittaa ruokaa. Makasin ja olin, joka paikkaa särki, väsytti muttei nukuttanut. Vuosisadan PMS tai joku itselle alitajuisesti luvattu huilihetki. Krapula ilman juhlia.

Osaltaan olotilaan saattaa vaikuttaa myös V:n huonot unet jo viikon ajalta, heräämisiä, päivä päivältä aikaisempia herätyksiä, itkua ja kiemurtelua. Tänään käytiin lääkärissä. Ei korvatulehdusta, oikein muutakaan. Sydämen voimakas sivuääni, puhelinkonsultaatio lastenlääkäriltä ja uusi aika reilun viikon päähän. Aivan ihana lääkäri jälleen: V nauroi, kun katsottiin korviin! Ja julkiselle saatiin aika tunnin päähän soitosta. Ihan mahtavaa. Varsinkin, kun itse sain juosta rattailla koko matkan terkkariin, että ehdittiin. Aamutreenikin tuli samalla.

Samat ajatukset taas mielessä. Sattuvatko eksostoosit? Mahavaivoja tai refluksia? Jotakin muuta?

Ehkä ensi yö on parempi.
Särkylääkkeet kehiin.
Ihmisen mieli vaan jaksaa olla optimistinen.

 

Tepsuttelua

V oppi kävelemään kaksi viikkoa sitten.
Vihdoinkin. Onneksi.
Ikää on jo vuosi ja neljä kuukautta.

Konttaus on taaksejäänyttä elämää ja kävely on melkein vaihtunut jatkuvaksi juoksuksi.

E  riutuu mustasukkaisuudessaan, kun sisko pääsee joka paikkaa ja nopeasti.
Kaikista tavaroista tulee riitaa ja tavaroita nousee jäähylle niin, ettei meinaa kaapinpäällys riittää.
Meteli on kasvanut.
Takaa-ajoleikit keksitty.

***

Palkäsimme jo että jaloissa on jossakin piilossa eksostooseja eli hyvänlaatuisia luun liikakasvuja niin, että käveleminen sattuu ja siksi V ei sitä opettele.
Kävelemään opetellessa tyttö ontui usein oikeaa jalkaansa ja kerran käytiin sairaalapäivystyksessäkin, kun hän lakkasi varaamasta oikealle jalalleen. Aristi samalla voimakkaasti säären isoa eksostoosia.

Eksostoosit eivät kuulemma ole kipeitä. Rohkenen olla eri mieltä. V ei tykkää, ettää niihin kosketaan ja joskus hän katselee itkien käsiään, hieroo niitä yhteen.

Kolmen viikon päästä pääsemme vihdoin lisätutkimuksiin Lastenklinikalle. Ymmärtääkseni jalat kuvannetaan ja pääsemme sitten opiskelijoiden ihmeteltäväksi.

Eksostoosien löytyminen oli sekin tarina sinänsä.

Eksostooseja sormissa.
Kuva: StudyDroid.com
V:n sormissa on yhtä paljon eksostooseja kuin tässä kuvassa.
Tuntuvat patteina tai kyhmyinä.
Vasemman käden pikkurilli on sijoiltaan eksostoosin tähden.
Eksostooseja on myös ainakin olkaluussa, sääressä, varpaissa ja varmasti paljon muuallakin sellaisia, jotka eivät tunnustelemalla löydy.