Vappu se tuli ja meni

 

 

Paikallisten lastenjärjestöjen ja seurakunnan vapputapahtumassa saadut kasvomaalaukset taisivat olla vapun parhautta ja serpentiinit kanssa. Jotakin taitaa kertoa tästä äidistä ja nuukuudesta, kun nyt puhallettiin tätini minulle Las Palmasista vuonna 1985 tuomat serpentiinit. Kaikelle on aikansa ja niiden serpentiinien aika oli nyt.

Muuten en sitten yhdy joka blogin vappuhehkutukseen. Itselläni oli joku totaalinen uupumushetki. Päivä, jolloin en kyennyt edes laittaa ruokaa. Makasin ja olin, joka paikkaa särki, väsytti muttei nukuttanut. Vuosisadan PMS tai joku itselle alitajuisesti luvattu huilihetki. Krapula ilman juhlia.

Osaltaan olotilaan saattaa vaikuttaa myös V:n huonot unet jo viikon ajalta, heräämisiä, päivä päivältä aikaisempia herätyksiä, itkua ja kiemurtelua. Tänään käytiin lääkärissä. Ei korvatulehdusta, oikein muutakaan. Sydämen voimakas sivuääni, puhelinkonsultaatio lastenlääkäriltä ja uusi aika reilun viikon päähän. Aivan ihana lääkäri jälleen: V nauroi, kun katsottiin korviin! Ja julkiselle saatiin aika tunnin päähän soitosta. Ihan mahtavaa. Varsinkin, kun itse sain juosta rattailla koko matkan terkkariin, että ehdittiin. Aamutreenikin tuli samalla.

Samat ajatukset taas mielessä. Sattuvatko eksostoosit? Mahavaivoja tai refluksia? Jotakin muuta?

Ehkä ensi yö on parempi.
Särkylääkkeet kehiin.
Ihmisen mieli vaan jaksaa olla optimistinen.

 

Ei niitä hankita, niitä saadaan

Elämme jännittäviä aikoja.
Koko ajan odottaa, että jotakin tapahtuisi, osuisi kohdalleen.
Jokin käänne.
Tuntemuksia on mutta se varmistus pitäisi saada.

Koko ajan toivoo.
Miettiin millaista elämä olis sitten, kun...
Ja kun mitään ei kuulu, on pettynyt.
Siinä hajalla olemisen rajalla.
Samalla, kun on ihan fiiliksissä ja suunnittelee.

Tarpeeksi kokemusta on itselläkin niitä tuntemuksista, kun yrittää saada lasta, että uskaltaa verrata asunnonvaihtoa samoihin fiiliksiin. Siis tottahan ihmiselämää toivoessa eletään eri potenssissa mutta tunnistan samoja fiiliksiä.
Vuoristorataa.

Mitä jos taaskaa ei natsaa?
Tämäkin puhelinsoitto koskee jotakin muuta.
Moniko on käynyt katsomassa ilmoitusta?
Tapahtuis jo jotakin.
Mitä, jos joku tekee meitä paremman tarjouksen ja saa sen mitä mekin haluamme?
Jos joku ehtii myydä omansa ennen meitä ja pääsee otamaan unelmakotimme?
Miksi kukaan ei tullut näyttöön?
Ja jos me se saadaan, niin mitä jos kuntotarkastuksessa ilmenee jotakin?
Jos meidän asunto menee ja se toinenkin on mennyt? Kelpaisikohan joku muu tilalle?

Onneksi on muitakin suunnitelmia muhimassa niin ei ehdi tätä ihan ainoastaan murehtia.

En edes uskalla vielä suunnitella keittiöremonttia.
En edes katsella sillä silmällä keittiöitä.
En suunnitella sisustusta.

Mutta monen jossin päässä, jos saamme talon, jostain rahaa ja päädymme rakentamaan haaveilemani ulkosaunan, tulee sinne tällainen; Pieni pala tallessa -blogin pitäjällä on täydellinen visio kotikylpylästä.
Ihan jotakin muuta.
Palanen Japania pääsisi kotiimme.
Unelma.




 

13 raaka-aineen ruokavalio

täältä tai mun Pinterestistä

 

Haikeilen.

 

V:n ruokavalio kavennetaan minimiin allergioiden löytämiseksi.

Imetyskertoja on edessä enää muutamia.

Olen kyynelten partaalla joka kerta, kun pidän tyttöä rinnallani.

 

Mitä sitä ei tekisi, jotta lapsella olisi hyvä olla.

 

V nukkuu niin huonosti. Heräilee monesti yössä, huutaen "ai-ai-ai" ja vetäen itseään kaarelle. Ei röyhtäile, nieleskele, piere, lorise... Nyt oireiden pahetessa silmäkulmiin on ilmestynyt samanlaista ihottumaa kuin isoveljellä ennen allergioiden löytymistä. Samoin V:lle on ilmaantunut öisin sama "kaurapussin haju" kuin E:llä oli viljoja saadessaan. Edelleen tunnistamme hyvin E:n huoneen hajusta yöllä, jos poika on sattunut päivän aikana saamaan viljoja. Merkillistä ja terveydenhoitohenkilökunta ei ole uskoa korviaan, kun kerromme hajusta.

 

Tänään alkoi ruokavalio:

riisi, päärynä, persikka, banaani, kesäkurpitsa, nauta, possu, lohi, kana, rypsiöljy, kookosöljy, suola, sokeri.

 

V on nirsoillut viimeaikoina yhä enemmän ruuan kanssa. Edelliseen listaan on otettu ruoka-aineita, joita V suostuu syömään. Luotan siihen, että lapsi syö luonnostaan sitä, mitä hänen kehonsa tarvitsee/tekee mieli ja toisaalta välttää niitä, jotka aiheuttavat hänelle huonoa oloa. Esimerkiksi peruna ei tytölle maita. Olimme jo aiemmin veljen ruokavaliolla eli viljattomalla, vain riisi ja maissi pelissä. Maidot aluksi kokonaan pois.

 

Sitten, kun hyvä olo löytyy (tästä vielä yksitellen poistamalla tai vaihtamalla), alamme lisätä rukavalioon ruoka-aineen kerrallaan. Jotakuinkin näillä lähdetään laajentamaan (V:n herkkuja/monipuolisuutta/meillä muutenkin paljon käytössä): puolukka, maissi, mantelijauho, raejuusto ja muut hapanmaitotuotteet, porkkana, sipuli, yrttimausteet ja pippurit, oliiviöljy, rusinat...

 

Salapoliisityö ei tunnu niin suuritöiseltä kuin ensimmäisellä kerralla.

 

Onneksi meillä ei lähdetä pillit ulvoen sairaalaan, jos saadaan vääriä ruoka-aineita.

Ulvonta on luvassa aina vasta seuraavana yönä.

 

 

 

 

Meidän E

Nyt jo kolmivuotias

Älä kiusaa

Älä kiusaa

Isot ihmiset ymmärtäkäähän,

voi pientäkin joskus ottaa päähän.

Voi lastakin väsyttää päivän työ,

ja häneltäkin huonosti mennä yö.

...

Voi raivari tulla ja palaa roppu

kun aina on kamala hoppu.

Ei murheet ole vain isojen alaa,

voi pikkuiseltakin pinna palaa.

Voi harmeja sattua aamusta asti,

niin että keljuttaa kamalasti.

Voi äiti huutaa ja ymmärtää väärin,

voi isäkin siepata ylenmäärin.

Voi päivä mennä pipariksi,

niin että on pantava ranttaliksi.

Siis: Koettakaa ottaa lapsenne lukuun,

kun kuulutte samaan heimoon ja sukuun,

ei aina paista ja ole kesä,

eikä kotikaan ole vain kilttien pesä.

Jos paha päivä on sulla ja mulla

niin annetaan kiukkujen tulla,

niin ei aina vallitse riita ja känä

ja pysytään muutenkin terveempänä!

 

 

 

"tuntemattoman" riimitys, jonka lainasin kaverin FB-päivityksestä.
Sopii tähän päivään monessa suhteessa.



Lyhyesti:
kitinää, väkinää, paiskomista, tönimistä, isottelua, uhomaista, pissaa lattialla, oksennusta tuulikaapissa jo ennen yhdeksää.

Haastavinta, kun se huono päivä sattuu äidille ja pojalle yhtä aikaa.

Aurinkopäiviä odotellessa.

 

Rakkausrusina

<3

1-vuotias

Eläköön pienet hiiretkin

 Hanna V 4.3.1983

Sain tämän äidiltäni synttärikorttinani. Aivan huikea! Veikkaan, että siinä on äidilläni pikkasen nykinyt suupieli, kun olen tämän vienyt näytille.

Vaikea uskoa, että tuo on 5-vuotiaan tekemä, mutta kun kuoressa oli muitakin teoksia samoilla kynillä ja samalla päivämäärällä, on se kai uskottava.

Sukuvika

 

 

Olen niin onnellinen.

 

Viimeisen vuorokauden aikana on käyty päivystyksessä kolmesti, kerran Lohjalla, kaksi Lastenklinikalla. Olemme saaneet valtavan hyvää ja huomaavaista hoitoa. Lastenklinikalle eilen illalla mennessä meitä odotti ovella jo sairaanhoitaja ja lastenkirurgi. Ne, jotka ovat tienneet kyvyttömyytensä hoitaa tilannetta ovat auliisti siirtäneet vastuun niille, joilla erikoisosaamista on. Laskeskelin, että olemme saaneet hoitoa ja konsultaatiota ainakin yhdeltä yleislääkäriltä, kahdelta lastenkirurgilta, lastenlääkäriltä ja -harjoittelijalta, kahdelta käsikirurgilta, neljältä mahtavalta hoitajalta ja yhdeltä harjoittelijalta.

 

 Eilen mies leikkasi lapsen kynsiä ja huomasi sormen olevan ihan vinksallaan vaan ei kipeä. Sairaalaan vaan ja hoitoputkeen. Koko ajan päässä takoi, että missä vaiheessa tuo sormi on tuohon kuntoon mennyt. Samaa kyseli jokainen hoitohenkilökunnan jäsen.

En tiennyt.

*Joo, kohta on lastensuojelu ovella.*

Sata tilannetta päivänaikana, jolloin tuo on voinut mennä. Kyllähän se tyttö itkaisi silloin ja silloin. Tippui kylpyammeesta, sai veljeltään mitäkuuluu, ovi aukesi sormille, äiti kolhaisi keittiössä taakse kontannutta, lapasia laittaessa se Muru kiihtyi ihan oudosti.

Voi per****! Pitäiskö mun tietää?

 

Yksi lääkäri ja yksi hoitaja huoneessa.

Eilen meidät lähetettiin kotiin sormi lastassa, paikalleenlaittoyritysten jäkeen edelleen poissa paikoiltaan. Kuulemma murtunut ja sijoiltaan ja tänään aamulla oli tarkoitus nukuttaa ja laittaa paikoilleen.

Maha tyhjänä.

 

Aamulla oli eri ääni kellossa.

"Milloin tämä meni? Mitä tapahtui?"

 Kolmelta taholta samat kysymykset.

*Lastensuojelu koputtaa jo!* 

Kaksi lääkäriä ka yksi hoitajaharjoittelija huoneessa.

"Odottakaa tuolla, pyydämme lisää konsultaatioita."

 

Kolme lääkäriä ja yksi hoitajaharjoittelija huoneessa.

"Milloin siis huomasit?"

*Lastensuojeluuuuu!*

"Voisitko riisua vielä lapsen, niin tarkastetaan vielä lisää?"

*Ei hitto!*

 

"Niin, katsopas tätä röntgenkuvaa... Täällä on tällaista luiden liikakasvua."

Niin siis samaa kuin miehelläni sormissa! Sukuvika!

Lääkärit näyttivät kuvasta kolme kohtaa, itse löysin vielä yhden kohdan lisää.

Vielä konsultaatiosoitto neljännelle lääkärille.

 

Leikataan ehkä myöhemmin, jos suurta toiminnallista tai esteettistä vaivaa. Vielä aika käsikirurgille myöhemmin. Seuraillaan kotona, harjoiteltiin tunnustelemista.

 

Miksi me ei tajuttu? Kotona katselin valokuvia kesältä. Kyllä se on kiero ollut jo vähän aikaa mutta on kai mennyt sijoiltaan ihan vasta. Ainakin vielä viikko sitten, kun leikkasin kysiä, taipui sormi vielä normisti.

 

Paska mutsi, ei ole huomannut, että tytön sormet ovat kasvaneet kieroon jo ties kuinka kauan.

 

Onneksi ei mitään vakavaa!

 

 

 

Taivaan tuuliin

 

Ihanne

...olisi, jos väri ei olisi taas menossa kohti tätä kalsaa sinistä. Ei ihan vielä. Rakastan talvea, en vain ole valmis ihan vielä.

... olisi, jos mieli ei sinistäisi kuten tuo kuva. Sen torjumiseksi ostin hedelmäalesta hillittömästi vitamiineja. Kaipaan keltaista. Sisäisesti ja ulkoisesti. Huomaan sytyttäneeni keittiöön keltaisen kynttilän.

... olisi, jos talven yli saisi näin paljon kyläilijöitä. Naapurin tytöt harva se päivä. Ihania ovat! Perustan kohta meille nuorisotalon. E:n kummi pikkuisen poikansa kanssa päivällä, toiset kummit ja ystävä illalla. Eilen meillä oli vierailulla 5 japanilaista opettajaa tutustumassa suomalaiseen kotiin. Hymyilemässä kolmatta tuntia.

... olisi, jos tulisi reissattua edes vähän kotikulmilta. Niin, että aina olisi uusi retki jo valmisteltuna, kun edelliseltä palaa.

... olisi, jos saisi talven aikana tutustua uusiin ihmisiin. Inspiroitua ja saada tuoreita ajatuksia. Kohdata. Ystävystyä. "Moi, mä oon Hanna. Kuka sä oot?" Tuuksä meille?"

Pieni lintuni

Eilen hän kävi täällä taas.
Keveä höyhen leijaili vierelleni hiekkalaatikolla.

Sai kurkkuni kuristamaan.
Ajan pysähtymään hetkiseksi.

Sai minut katsomaan veljeään taas pitkään, jotta näkisin hänestä vilahduksen.
Hän, josta olen nähnyt vain pienen sydämen lyönnit veljensä rinnalla.

Älä pelkää kaipausta ja alakuloa.
Onneksi näen.

Äidin perintöpaidassa

Peace, love and understanding

En ole ennenkään voinut ymmärtää sotia ja toisten tietoista satuttamista, ympäristön tuhoamista, kaiken rakennetun hajottamista mutta nyt äitinä väkivalta- ja sotauutiset saavat minut voimaan pahoin. Fyysisestikin. Saan kylmiä väreitä, kun ajattelenkin entistä työtoveriani (maasta, joka ei ole sotinut omalla maaperällään vuosisatoihin, muualla kyllä), joka perusteli sodat täysin hyväksyttäviksi. Pyörittäväthän ne taloutta, kun pitää ostaa aseita ja rakentaa uudelleen. Ajattelen isovanhempiani ja miten he ovat sodasta selvinneet. Miten naiset ovat hoitaneet kotirintamalla kaiken. Mitä miehet ovat joutuneet kokemaan ja näkemään. Lapset itkevät. Miksi samaa tehdään maailmassa yhä edelleen? Inhimillistä kärsimystä. Resurssien tuhlaamista. Isottelua.

Kauppaan menen ovesta, johon ei ole ripustettu lööppejä, ettei tarvitse lukea kaikesta siitä silmittömästä pahasta, jolla lehdet tekevät rahansa. En enää katso televisiota ehkä juuri kuuntele radiotakaan. Uutiset luen lehdestä ja jätän pahat asiat lukematta. En halua enää kuulla, en nähdä. En pelotella itseäni. Kammoan aikaa, jolloin lapseni oppivat lukemaan.

Ei silmien sulkeminen pahaa estä.
Miten voi suojella lapsiani sotaleikeiltä, pyssyiltä, satuttamiselta? Miten opettaa pientä puolustamaan itseään ilman, että käy toiseen käsiksi? Voiko kaiken väkivallan välttää vain väistämällä? Tarvitseeko kaikessa kilpailla?

Miten rauhan saa istutettua lapsiin?

Uuteen nousuun

Viimepäivät ovat olleet sellaista matalaliitoa ettei ole paljoa viitsinyt koneella istua ja kirjoitella.
V sai myös kurkunpääntulehduksen ja ollaan käyty kahtena aamuyönä Jorvissa hönkäilemässä. Palvelu lastenpoliklinikalla on ollut hyvää ja toivottivat meidät uudelleenkin tervetulleeksi, mutta viime yönä emme nyt kuitenkaan kutsusta huolimatta lähteneet ajelulle. Onneksi.

Itseltä olisi rahkeet loppuneet, jos olisi pitänyt vielä kolmantena yönä lähteä. Sen verran taitaa tauti jyllätä minussakin, että särkee niin , ettei oo järkee.

On tässä jotakin hyvääkin! E on alkanut nukkua melkein 12-tuntisia öitä ja parin tunnin päikkärit päälle. Meillä on parina aamuna herätty kahdeksan jälkeen. Siis mitä?! Niin tai siis J ja E ovat heränneet, kun me tytöt ollaan oltu vähän rimpsalla sairaalassa. Nyt V on alkanut samanlaiset nukkumissessiot toivottavasti taudin häätämiseksi. Milloinkohan itse ehtisin?

Tänään aloitettiin kesälomameiningit ja pyöräytin aamulla minestronekeiton termariin lounaaksi. Se oli sitten syöty jo ennen kymmentä. Oltiin lähikosteikolla tonkimassa rantamutaa ja pesemässä kastelukannulla kiviä. Jo lähtiessä tiesin, että takaisintullessa saisin kuunnella kitinää: jätin E:n istuimen rattaista kotiin ja otin mukaan vain pyörän. Väsytysvoitto tuli kumminkin minulle. Pyörä tuli rattaissa kotiin mutta E ei päässyt syliin tai rattaisiin koko matkalla. Voiton kunniaksi ja hermojen sauhuamista sammuttamaan olen nauttinut aimo läjän suklaata. Hmph.

Viikon ruokalistaa ei nyt irtoa - ehkä vielä joitakin tulee myöhemmin - mutta huomenna saattaa hyvinkin alkaa joku uusi "sarja" kesän kunniaksi.

Murisee kuin dinosaurus

Äidin sydän itkee.

Perheen pikkumies on isin kanssa sairaalassa saamassa kurkunpään tulehdukseen adrenaliinia ja kortisonia. Kuulemma olo alkaa seljetä.

Eipä ollut tätä ennen koskaan tullut pieneen mieleeni, että äidit pääsevät aina ainokaisten kanssa sairaalareissuille. Kun lapsia on useampi ja varsinkin imetettävä, on se isi, kun lähtee mukaan. Ja äidit ovat kotona sydän syrjällään. Mua niin kylmäsi, kun olivat puolen tunnin automatkalla sairaalaan, että mitä jos se lakkaa hengittämästä. Mielessäni jo soitin ambulanssin heitä vastaan. Ja oikeasti, eihän se ollut edes niin dramaattista ja lähellä, mutta äidin mieli on nopeampi. Ja miten se minun läsnäolo siinä olisi auttanut.

Kummallista vain on sairaaloiden politiikka täällä HUSin alueella. Lähtivät ajallisesti lähimpään sairaalaan (jossa sattumoisin on myös lasten päivystys). Siellä olivat valitelleet, kun tulivat väärään sairaalaan. Meidän "lähi"sairaala, siis se, johon olisi pitänyt mennä mutta joka on ajallisesti kauempana, on antanut ystävälle ohjeen, etteivät hoida alle 16-vuotiaita.

Tänään potilaan ruokalistalla on ollut pillimehua ja -maitoa, jäätelöä ja aivan mahtavaa dinosauruspastaa, jota ihana ulkomaan isotäti löysi. Siis dinoMAISSIpastaa! Sanan mukaisesti harvinaista herkkua. Ja kyllä se maistui pikapiknikillä pikkupotilaalle.

Illan mittaan ei maistunut enää edes jäätelö ja höyrykylvystä huolimatta hengityksen murina vain voimistui. Lähdettävähän se oli, kun pikkuinen alkoi ahdistua huonosta hengittämisestä.

Voiko näin edes käydä?

Eilen vietettiin E:n tämänpäiväisiä nimppareita.
Lähdettiin niiden perään purkamaan vauhtia ja hakemaan hyvää unta puistoon.
Päädyttiin ensiapuun.

Miehellä on edessä ainakin viikko sairaslomaa ja varmasti pidempään.
Kaikki nostot, kantamiset ja pesut tehdään allekirjoittaneen hauiksilla.

Olka meni sijoiltaan.
Hyppäsi kiveltä toiselle ja heilautti kädellä vauhtia hyppyyn.
Siinä se.

Aamuihminen 1

Äitienpäivän aamupiknikki oli parasta.

Oltiin rannassa jo puoli kahdeksalta.

Taloista kantautui kahvin tuoksu.

Muuten päivään liitttyi muutama pettymys tai liian korkea odotus,

joihin liittyy muiden muassa lauseet:

"Tossa on Tobleronea."

(No onhan se hyvää, myönnetään.

Niin kuin vanha kunnon Goudakin suoraan Amsterdamista.)

"Onks sullakin nälkä?"

(Ei mitään, mikä ei olisi paikattavissa täyslihakerroshampurilaisella.)

"Mä huusin tänään E:lle."

"Oikeesti?"

Trotro est rigolo

Tänään on minun päiväni. No vauvan kanssa mutta kumminkin. Vien miehen lentokentälle työmatkalle. Saan auton käyttöön viikonlopuksi. Pojan hoitoon. Mummu hakee pojan hoidosta yökylään. Pääsen johonkin käymään.

Niin sen piti mennä.

Mutta vain nämä bloggaukset luettuani (aniiri ja Vinkeä Väkkyrä) minua ei häiritse yhtään istua kotona koneen äärellä kaksivuotias kuumepatteri sylissä ja katsoa Trotroa. Saan pitää hänet, elohopean, sylissäni. Ei, en edes halua nähdä sitä videota. Mutta tuon runon, sen haluan muistaa.

"Tuntuu ihanalta hyväksyä se,

että vain minä itse voin tietää,

kuka olen ja mitä haluan.

Ymmärrän itseäni, vaikka kukaan muu ei niin tekisi.

Velvollisuuteni on olla itselleni se,

joka seisoo puolellani ja jaksaa kannustaa"

- Yona

Kauhua ja puutarhan hoitoa

Onneksi olin lukenut yöllisistä kauhukohtauksista ennen kuin koin lapseni ensimmäisen. Oli kyllä hurjaa menoa. Tiukan uhmaillan päätteksi tuli käsittäämättömät riehumiset uniinkin.

Onneksi tiedän, että hän on myös tämä lapsi.