Mitäs meille

Viimeinen viikko on lievästi sanottuna ollut hektinen.

Tässä pieni "kuva kertoo tuhat sanaa" otos.

 

 

Ollaan hiihdetty naapuripuistossa.

E harppasi yhdellä hiihtolenkillä taidoissa enemmän kuin koko talvena. Juoksi suksilla ja uskalsi laskea alamäen. Äiti huhki umpihankea hiihtorattaat perässä, ettei olisi tärvellyt lasten latua.

Ainakin kolme eläkeläispappaa kehui, että tuollalailla sitä pitää lapsia opettaa ulkoiluun ja että ihan kuin Norjassa.

 

Luisteltiin"kotijäällä" aamulla.

 

Ja iltapäivällä sama paikka näytti tältä.

Vaikkei uskoisi, tuolla reunalla luisteltiin taas seuraavana aamuna.

Viikonloppuna oltiin kyläluutina V:n kummeilla, mun "kummipojalla" ja entisillä työkavereillani. Viimeisessä kyläpaikassa saatiin käristää nuotiolla makkaraa ja hirvipihvejä. Kuva ei ole lavastettu, eivätkä lapset yritä olla incognito, savu-pentele se vaan pyöri. Edelleen savunhaju yllättää milloin mistäkin vaatteista ja varusteista ja muistuttaa ihanasta päivästä. Koira veti lapsia ahkiossa. Aikuiset saivat istua, jutella ja syödä rauhassa sisällä lasten leikkiessä ihanasti yhteen, kun nuotiolla ei oma suu kyllä ollut lähimpänä. Jaettiin asunto- ja harrastusunelmia, iloittiin lasten jutuista, omistammekin.

Rakkaita, hyviä hetkiä nämä.

 

Tänään E oppi uimaan käsipohjaa ihan oikeassa uintiasennossa, kasvot vedessä, ja sukeltamaan.

Sitä on tuuletettu ja hehkutettu koko päivä.