Sunday, May 27, 2012

Murisee kuin dinosaurus



Äidin sydän itkee.

Perheen pikkumies on isin kanssa sairaalassa saamassa kurkunpään tulehdukseen adrenaliinia ja kortisonia. Kuulemma olo alkaa seljetä.

Eipä ollut tätä ennen koskaan tullut pieneen mieleeni, että äidit pääsevät aina ainokaisten kanssa sairaalareissuille. Kun lapsia on useampi ja varsinkin imetettävä, on se isi, kun lähtee mukaan. Ja äidit ovat kotona sydän syrjällään. Mua niin kylmäsi, kun olivat puolen tunnin automatkalla sairaalaan, että mitä jos se lakkaa hengittämästä. Mielessäni jo soitin ambulanssin heitä vastaan. Ja oikeasti, eihän se ollut edes niin dramaattista ja lähellä, mutta äidin mieli on nopeampi. Ja miten se minun läsnäolo siinä olisi auttanut.

Kummallista vain on sairaaloiden politiikka täällä HUSin alueella. Lähtivät ajallisesti lähimpään sairaalaan (jossa sattumoisin on myös lasten päivystys). Siellä olivat valitelleet, kun tulivat väärään sairaalaan. Meidän "lähi"sairaala, siis se, johon olisi pitänyt mennä mutta joka on ajallisesti kauempana, on antanut ystävälle ohjeen, etteivät hoida alle 16-vuotiaita.

Tänään potilaan ruokalistalla on ollut pillimehua ja -maitoa, jäätelöä ja aivan mahtavaa dinosauruspastaa, jota ihana ulkomaan isotäti löysi. Siis dinoMAISSIpastaa! Sanan mukaisesti harvinaista herkkua. Ja kyllä se maistui pikapiknikillä pikkupotilaalle.

Illan mittaan ei maistunut enää edes jäätelö ja höyrykylvystä huolimatta hengityksen murina vain voimistui. Lähdettävähän se oli, kun pikkuinen alkoi ahdistua huonosta hengittämisestä.

2 comments:

Kiki said...

Voi, toivottavasti pieni voi jo paremmin! Ja äidit kantavat aina huolta pienokaisistaan - jo se, että menee itse töihin kun pikkuinen on flunssassa kotona isin kanssa, tuntuu joskus ihan ylivoimaiselta.

Hanna V said...

Kiki: Tuolla se moottorisaha soi edelleen sängyn pohjalla. Onneksi sairaalakäynti oli vain pistäytyminen ja olo selkisi adrenaliini ja kortisonin avulla. Vähitellen alkaa kuulostaa paremmalta vaikka vikinää kyllä riittää.

Äidit, me syyllistytään kaikesta vaikkei kukaan edes syyllistäisi. Sitä se rakkaus noihin muruihin teettää.