Vappu se tuli ja meni

 

 

Paikallisten lastenjärjestöjen ja seurakunnan vapputapahtumassa saadut kasvomaalaukset taisivat olla vapun parhautta ja serpentiinit kanssa. Jotakin taitaa kertoa tästä äidistä ja nuukuudesta, kun nyt puhallettiin tätini minulle Las Palmasista vuonna 1985 tuomat serpentiinit. Kaikelle on aikansa ja niiden serpentiinien aika oli nyt.

Muuten en sitten yhdy joka blogin vappuhehkutukseen. Itselläni oli joku totaalinen uupumushetki. Päivä, jolloin en kyennyt edes laittaa ruokaa. Makasin ja olin, joka paikkaa särki, väsytti muttei nukuttanut. Vuosisadan PMS tai joku itselle alitajuisesti luvattu huilihetki. Krapula ilman juhlia.

Osaltaan olotilaan saattaa vaikuttaa myös V:n huonot unet jo viikon ajalta, heräämisiä, päivä päivältä aikaisempia herätyksiä, itkua ja kiemurtelua. Tänään käytiin lääkärissä. Ei korvatulehdusta, oikein muutakaan. Sydämen voimakas sivuääni, puhelinkonsultaatio lastenlääkäriltä ja uusi aika reilun viikon päähän. Aivan ihana lääkäri jälleen: V nauroi, kun katsottiin korviin! Ja julkiselle saatiin aika tunnin päähän soitosta. Ihan mahtavaa. Varsinkin, kun itse sain juosta rattailla koko matkan terkkariin, että ehdittiin. Aamutreenikin tuli samalla.

Samat ajatukset taas mielessä. Sattuvatko eksostoosit? Mahavaivoja tai refluksia? Jotakin muuta?

Ehkä ensi yö on parempi.
Särkylääkkeet kehiin.
Ihmisen mieli vaan jaksaa olla optimistinen.

 

Laiska pääsee vähemmällä - pyykkihuolto

Tässä jatkoa edelliseen postaukseen ja muutamia vinkkejä, joilla olen vähentänyt omaa turhaa työtä ja tavaraa. Tämä eka postaus liittyy pyykkihuoltoon, petivaatteisiin, vaatteisiin...

Moni juttu on vaatinut aikansa henkistä pureskelua, että saa muutettua kotoa tai muualta opittuja normeja. Olen myös opetellut katsomaan omaa kotia sillä silmällä, ettei kaikki perinteiset tilankäyttötavat ole meille sopivia. Mehän täällä asumme ja siksi laitamme kotiammekin toimimaan meille hyvin.

Aikuisten sänkyyn tarvitaan vain kahdet lakanat ja oikeastaan toiset niistäkin on turhat.
Pesen lakanapyykin aamulla ja illalla laitetaan kuivaneet puhtaat lakanat sänkyyn.
Ne toiset lakanat ovat ihan vain varmuuden vuoksi ja vähän vaihtelunkin.

Lasten sängyissä käytän ohuita petauspatjoja (Ikean Vyssa) ilman lakanoita. Pieneen sänkyyn juuri tähän tarjoitukseen sopiva petauspatja on muuten äitiyspakkauksen peitto. Petari käännetään, kun pussilakanaa vaihdetaan ensimmäisen kerran ja toisella kerralla petarikin pestään. Tulin tähän päätelmään, kun pesin tarpeeksi usein pissaisia lakanoita JA petaria. Patjansuojusta pidän vasta petarin alla, koska ne ovat kaikki niin hiostavia.

Jos meillä on oksennustauti, meillä nukutaan kylpyhuoneessa pyyhkeen tai ohuen petauspatjan päällä. Lattialämmitys tuntuu mukavalta, oksennus osuu helpommin suoraan pönttöön tai lattiakaivoon. Lapsi ja aikuinenkin on nopea suihkuttaa roiskeista. Lisäplussana oksennusta ei ole niin herkästi ympäri taloa, varsinkaan sängyissä.

Kuten lakanoita, myös kylpypyyhkeitä on vain yhdet, joita käytetään kotona. Lisäksi on ranta/uimahallipyyhkeet ohuesta vohvelikankaasta. Matkapyyhkeeksi todella toimivat ovat myös lasten harsovaipat: menevät todella pieneen tilaan ja kuivaavat mielettömän hyvin, kuivuvatkin nopeasti.

Pesen pyykkiä ainakin koneellisen joka päivä, näin pyykkivuori ei koskaan kerry suureksi.
Meillä urheillaan ja siksi pyykkiä kyllä yleensä koneellinen päivässä myös tulee. Pyykinkuivatus hoidetaan saunassa olevalla telineellä ja kylppärin puolella katossa olevalla tangolla, johon saa henkarit näppärästi ripustettua.

En silitä. Saati mankeloi.
Ostan ja käytän vaatteita, joita ei tarvitse silittää.
Ja harvat silityspuuhat olen ulkoistanut miehelleni turvallisuussyistä.
Aika, kun silitän on kiire saada juuri se silitettävä vaate päälle. Ja ainakin kolmesi olen niin ilman paitaa/mekkoa silittäessäni silittänyt vähän liian läheltä ja polttanut vatsaani viivan.
Itsetuntemusta siis!

Säilytän puhtaat lastenvaatteet kylpyhuoneen pyykkikaapissa, kummallekin on oma korinsa ja henkarivaatteille roikkuu katossa 50cm tanko. Vaatteet on helppo ja nopea siirtää pyykkitelineeltä kaappiin eikä niitä tarvitse lähteä viemään minnekään. Vaatteet ovat lähellä, kun puetaan aamutoimien tai iltapesun päälle. Tällä tavoin vaatteita ei myöskään tarvi pöllyttää muualla ja kotona on vain yksi ihan hirmuisen pölyinen paikka. Niin ja vaatteita ei voi kertyä liikaa, kun säilytystilaksi on rajattu vain yksi kori.

Suunnitelmissa siintää myös saunan muuttaminen aikuisten yleisimmin käytettyjen vaatteiden säilytyspaikaksi. Me emme kotona sauno ja pyykkiteline on jo saunassa, pystyynnostettuje alalauteiden paikalla. Siitä on lyhyt matka nostaa vaatteet pinoihin ylälauteelle ja siihenasetetuille parille irtohyllylle.

Ihannemaailmassa pyykinkuivatuksessa pyykit olisi aina laitettu savalla tavalla pyykkitelineelle. Itse koetan aina päästä seuraavaan asettaessani pyykkejä kuivamaa. Takavasen kulma on mieheni vaatteille, takaoikea omilleni. Kaksi etummaista riviä on V:n vaatteille, toiselle alaosat, toiselle yläosat. Kaksi seuraavaa riviä E:n vaatteille, toiselle ala-, toiselle yläosat. Väliin jääville riveille pyyhkeet yms yhteiset pyykit. Pikkupyykki on vasemmalla sivulla sivunaruilla, jokaiselle oma rivi. Henkaripyykki on tietty henkareissa. Tällaisesta järjestyksestä pyykit on ihanan helppo viikata pyykkitelineen päällä jokaiselle omaan kasaansa ja siitä sitten paikoilleen.

Mieheni ripustaa pyykit tavallaan, eikä todellakaan ymmärrä omia piintyneitä tapojani...

Ai niin, en käytä pyykkipoikia ollenkaan. Vaatteet pysyvät kyllä sisällä naruilla ilmankin ja tuntuvat kuivavan ihan nopsaan vaikka ovatkin yläosaltaan kaksinkerroin.

Lisää toisista aiheista pikapuoliin.
 

Laiska pääsee vähemmällä

Olen saanut mieheltäni lisänimen "tehokkuuskonsultti".
Itse tykkään myös listantekijästä.

Tykkään tehdä paljon asioita ja siitä, että aina on monta rautaa tulessa.
Tälläkin hetkellä verokortti on kolmessa paikassa. Sen lisäksi, että olen hoitovapaalla.
Ja toivottavasti piakkoin voin kertoa teille uusimmasta koulutuksesta, uudesta ammatistakin!
Lisäksi treenaan melkein joka päivä.
Ja silti usein tuntuu, että olen saamaton ja vetkuttelen asioita ihan turhaan.
Siis roikun netissä ja luen lehtiä, syön.

Jaa miten ehdin?
Innostun helposti.
En tykkää tehdä asioita itselleni liian vaikeaksi.
Päin vastoin, yritän koko ajan päästä turhasta tavarasta ja tekemisestä eroon.
Tarkkailen, mitä voisi tehdä vielä helpommin, mikä minua tekemisiini motivoi ja mihin tekemiseen motivaatio tulee ulkopuolelta, ei siis omista tai perheemme tarpeista.

Harjoittelen koko ajan tekemään asiota heti ja viemään nen saman tien loppuun saakka.
Toistaiseksi olen tosi hyvä aloittamaan ja monta projektia on kesken.
Loppuunsaattamisessa on vielä tekemistä.

Ja joiltain jutuilta voi vaikka ummistaa silmänsä...

 

Kirppariaarre

Kyllä vaan, meille ei pitänyt tulla enää yhtään lisää Legoja.
Vaan kuinkas kävikään?!
Nämä kaksi laatikollissa huusivat kirpparilla päästä meille. Hintanakin oli vain 20/laatikko. En vain voinut vastustaa ja nyt näitä pörrää jokaisen pesukoneellisen mukana ainakin viikon eteenpäin.

Tavoitteena pelastaa näillä  monenmonta kotipäivää.
Ajattelin pesun jälkeen pakkailla palasia vähän teemoittain, niin rakentaminen helpottuu.

Blogimama sai postia

Ipanaisen Anni se järkkää tänäkin vuonna "Sinulle on postia" -blogivaihdon. Osallistujat saavat ylläriystävän, jolta saadaan kaksi yllätyspakettia teemalla "äidin voimapaketti" ja tottakai itsekin sain yllärikaverin, joka säilyköön vielä salaisuutena. Lähettämäni paketti on jo mennyt perille, sen voin kertoa ja eilen hain omani postista.

Ja voi hyssykät, miten ihanaa hemmottelua sieltä kuoriutuikaan! Juuri niitä herkkupusseja, joita olen kaupassa katsonut sillä silmällä mutten ole raaskinut ostaa. Heti eilisen iltapalan jälkeen hemmottelin itseäni ja kyllä maar pikkupossujanikin. E sai valita kaksi pussia, joita kokeilimme heti.

Juuressipsit olivat äidin mieleen, juuri niin kuin pitikin. Kuivat palsternakat saivat lapset irvistämään jo ennen kuin ehtivät suuhun. Minä taas jo ajattelin miten hyvää palsternakka-appelsiinisalaattia niistä saisi. Lisäksi maisteltiin pakastekuivattuja ananaksia, omenoita ja banaaneja. Ihan himmeä rakenne niissä. Todellakin suussasulavia hedelmiä :) Hyvää!

Paraikaa naksuttelen kuivatuilla kaneliomenoilla, salaa, päikkäriaikaan. Nämä ovat kokonaan minulle! Pistaasit jaan mieheni kanssa jonakin hyvänä hetkenä. Molempien herkkua. Taatelit, maapähkinävoi ja karpalot menevät leivontakaappiin. Nämä herkut pääsevät vaikkapa Chocolate Covered Katien leipomusten kokeiluihin. Nam!

Kiitos ihana salainen ystäväni! Kyllä osuit naulan kantaan - tykkään ja näistä todella saa voimaa :) Ehkä omakin salainen kaverini tulee saamaan ensi kierroksella ruokakaupan aarteita.

Itsenäinen - the independent one

Puolitoistavuotias.

Haluaa pukea kaikki itse: kuvan asusta olen auttanut vain haalarin hihoissa.

Haluaa harjata hampaansa itse.

Syö itse.

On nopea tulistumaan.

Itse aurinkoinen.

***

My 18-month-old.

Wants to dress herself.

Brushes her teeth.

Eats all by herself.

Loses her temper in a split second.

The happy one.

Tähän lösähdin

Huomenna meillä on asuntonäyttö.
Jännään tuleeko ketään tuon lumimyräkän päälle.

Perjantaina vietiin mies työmatkalle ja siitä lähtien olen siivonnut, järjestänyt, putsannut, vienyt tavaraa varastoon, roskiin... Ja koko ajan näkee jotakin mitä pitäisi vielä tehdä ennen näyttöä. Hyvä, etten jo lähtenyt maalikaupoille. Melkein jo heitin puoli vaatekaapillista vaatteita pois. Mä niin haluaisin saada tämän myytyä, että voitais saada sellainen koti, jossa olisi meille aika lailla kaikki.
Uusia tuulia kaipailee tämä.

Onneksi välissä on käyty kyläilemässä ja sain ihanan naapurin isukin hoitamaan lapsia, että pääsin vetämään jumpat tänään. Ja näytön jälkeen meillä on taas ihana kyläpaikka tiedossa, muuten varmaan vain makaisin tajuttomana loppupäivän.

Kummallinen valilmiö

Aamuauringossa kylpevät <3

 "Helsingissä aurinko on paistanut 50 tuntia sitten joulukuun alun. Pilvisin talvi 25 vuoteen."

 

Siltä on vähän tuntunut.

 

E tässä yksi päivä sanoi delfiinien olevan taivaan värisiä. Yleensä hän tarkoittaa sillä sinistä. Mutta tällä kertaa osui kyllä oikeaan, taivat oli ihan delfiinin harmaa.

 

Mutta tätään paistaa.

Ja kyllä istun koneella.

Aina ei vain jaksa ryysätä heti päikkäeriltä ulos. Etenkin, kun isukki on koko viikon reissusta, niin on parempi kuunnella oloja.

 

V on aloittanyt raivarikauden. Tänään hillitöntä putkihuutoa oli aamupäivällä yksi 40 minuutin sessio. Ilman selitettävää syytä. Tytsy kieri maassa kuin löysä väkkärä, hakeutui keittiön tuolien jalkoihin. Puolen tunnin kohdalla soitin jo ystävälle hermopuhelun. En muistanut, että tämä alkaa jo alle puolitoistavuotiaana. Päälle sitten muutamia viisiminuuttisia, kun asiat eivät mene niin kuin neiti ajattelisi.

 

 

 

 

Henkilökohtainen varhaiskasvatussuunnitelma

Annan V:n räplätä usein kännykkääni.
Usein hän löytää siltä juttuja, joita en ole edes itse huomannut.
Tuntuu, että hän on oppinut löytämään kameran ihan itse.

Nyt kuulostaa juuri niin opettajamaiselta kuin olenkin:
lasten kanssa usein soi sisäinen opetussuunnitelma.

Jos saisi kerran viikossakäytyä lasten kanssa uimassa.
(ehkä kerran parissa viikossa ollaan päästy paitsi tällä ja viime viikolla ollaan jo käyty yhteensä neljästi, kun on ollut auto käytössä)

Talvella harjoitellaan hiihtoa ja luistelua vuoropäivinä.
(noin kahdesti viikossa kumpaakin)

Jos tänään maalataan, huomenna voisi muovailla, sitten piirtää.
Leivontapäivä, kerhopäivä, temppujumppa, painisalijumppa...

Samaan aikaan yritän vaientaa suorittamisääntä ja koetan mennä fiiliksellä.

Mutta kun silloin ei tunnu saavan mitään aikaiseksi ja ei E nyt kuitenkaan pyydä päästä hiihtämään saatu luistelemaan, kun harjoittelu kuitenkin on sellaista muksahtelua.
(onneksi saadaan tehtyä helposti luistelutreffejä naapurien kanssa ja hiihtämäänkin on päässyt ihan ovelta)

Kenen tarpeisiin tämä nyt sitten vastaa?
Onhan lapsella tarve päästä liikkumaan ja uuden oppiminen on nopeaa.
Paljonko on äidin halua päästä kotoa ulos, ja halusta opettaa ja siirtää osamiista eteenpäin. Kuvitelmaa, että lapset tykkää samasta kuin minä.
Vai oppimisen mahdollistamista.

***

Kuulostaa ihan joltain kasvatustieteen portfoliolta kohta.

Ihan jumissa

Eilen opin jotakin itsestäni.

Illalla soitin työmatkalla olevalle miehelleni ja kerroin päivän kulusta hänen lentokentälle viemisensä jälkeen. Käytiin lasten kanssa heidän ukkinsa luona ilostuttamassa ja syömässä herkkupihvit. Siitä suuntasimme Kallioon V:n kummitädin, Frankly my Dearin Suvin, luo. Istuttiin ihanan teen, kotitekoisten karjalanpiirakoiden, kuivahedelmien ja pähkinöiden äärellä, katseltiin lasten kohellusta ja päivitettiin kuulumiset. Kerroinpa vielä erikoisiltapuuhista nettivideoiden parissa.

Ihan kuin tapahtuma olisi ollut merkityksetön, unohdin ihan kertoa, että jäätiin autolla jumiin Kalliossa.

Luonnollisesti kadunvarsiparkit olivat täynnä autoja ja lunta. Onnistuin kuitenkin läytämään parkkiksen ihan läheltä ja tuuppasin auton siihen. Sainkin auton puoliksi ruutuun ja sitten alkoi kitkat sutia alla. Ehdin hädin tuskin jäädä jumiin, kun paikalla oli jo salskea ja mukava nuorimies tuuppimassa autoa takaisiin tielle. Ei irronnut. Soitettiin kummitäti apuun ja mies huikkasi vielä toisen kaverin avuksi. Siitä se muutaman yrityksen jälkeen heilahti liikkeelle. Tuli niin hyvä mieli ulkopuolisten pyyteettömästä avusta, että unohdin tarjota miehille tuliaismangoja kiitokseksi.

Ennen olisin ollut tässä tilanteessa ihan paniikissa ja hätäillyt saman tien. Soittanut varmaan miehelle hätäpuhelun (lentokoneeseen?). Nyt sitä vaan ajatteli, että jaahas tässä ollaan ja tästä selvitään taas. Kyllä tuo tilanteessa rauhallisen ihmetteleväisenä säilynyt takapenkin väki on kai laittanut elämän heittämät kierrepallot oikeaan mittakaavaan.

Jos sitä jostain tilanteessa häkeltyi, niin ihmisten avuliaisuudesta ja hyväntuulisuudesta.
Ja jäi vähän sellainen olo, että sai olla se neito pulassa, joka muitta mutkitta ja pelastettiin.
Lämmitti kyllä hieman sydäntä.

***

Meidän perhe ei ole tainnut olla missään muualla lumihangessa jumissa kuin Helsingin kantakaupungissa. Ovat nuo kaupunkimaasturit kai sitten talvella ihan oikeutettuja kaupunkiautoja.

***

Niska on ihan jumissa. Tänään ei punnerreta kyllä yhtäkään punnerrusta.


 

Eikö tässä talossa ole mitään herkkuja?!

Ja sitten, kun on syönyt smoothien ja pitäisi käydä hommiin, alkaa ihan hirveä herkutus. Katkerana seurauksena siitä, että edellisellä kauppareissulla sattui olemaan itsekuri mukana, ei talossa tietenkään ole mitään herkkuja. Kaikki kaapit, jääkaappi ja pakasti on tarkastettu jo muutamaan kertaan.

Mitä sinä silloin syöt?

Vakiohan on laittaa kaakaojuomajauheesta ja maidosta paksu tökötti, jolla herkutella. Nyt olen vienyt herkun uusiin ja niin paljon tyydyttävämpiin mittasuhteisiin.
Ta-daa!

Kaakao-maapähkinävoitökötti

Laita mukiin
3 kukkurapäistä teelusikallista kaakaojuomajauhetta
1 iso teelusikallisen kaapaisu maapähkinävoita
loraus maitoa.

Kuumenna mikrossa 30-40 sekuntia.
Tässä ajassa maapähkinävoi sulaa ja jopa karamelisoituu.
Sekoita lopuksi hyvin.
Nauti lasten päiväuniaikaan naistenlehtien tai blogiselailun ohessa.
 

Hölötysterapiaa

Ihan pimeetä sakkia.
Uusi omatekemä ponnarireikäpipo päässä.
Melkein hyvä.

 Kirjastossa on "tuo tullessas vie mennessäs" -hylly, johon kuka vaan saa tuoda kirjoja muiden iloksi. Syynään tietysti hyllyn joka kerta kirjastolla käydessäni ja melkein aina siitäkin tarttuu jotakin. Kuvaa kyllä luonnettani. Otettava on, kun ilmaiseksi saa! Vaikka koko kirjasto on saman katon alla ja saahan sieltäkin ilmaiseksi. Sovitaan, että se on hyllyn pienempi ja jatkuvasti vaihtuva sekalainen valikoima, joka sinne vetää.

Itse vien hyllyyn kirjoja tämän tästä. Palautuksina mutta myös pois kotoa pölyttymästä. Kaikki viemäni ovat lähteneet aina kiertoon niin pian, etten ole niitä hyllyssä uudelleen nähnyt. Parhaita kirjoja tarjoan aina kirjastolle lahjoituksena. Ottavat niitä todella iloisina ja mielellään vastaan.

Viikonloppuna kädessäni oli hyllystä Mertzi Bergmanin Luovan ajattelun hakusanat (Dialogia 2001). Juuri sopivia lyhyitä tekstejä luettavaksi arjessa ja pieniä tehtäviäkin. Maanantaina illalla hiihdin pimeässä lentokenttää ympäri ja nautin. Ja hölisin. Ajatuksen virtaa, mitään sensuroimatta. Melkein huutaen välillä. Ihan kuin kirjassa luvattiin, ajatusten sanominen ääneen ja vapaa mielikuvien virtaus tuntuvat todella vahvistavan tietoisuutta omista ajatuksista ja ongelmatkin tuntuvat ratkeavan.

Viime viikkoina on ollut vaikeaa iltaisin nukahtaa, sillä olen ajatuksissami sisustanut, karsinut kotia, miettinyt mahdollista uutta uraa, uutta kotia, uutta paikkakuntaa, muutaman sadan tuhannen euron pikkusijoitusta. Ajatellut positiivisesti, luottanut siihen, että jos todella kuvittelee jo omistavansa jotakin, sen myös saa. Se uusi koti on (rahallisesti) lähempänä kuin ennnen mutta edelleen liian kaukana.
Pelaamme aikaa.
Ja lottoa.
En anna vielä periksi.

Ja sen kirjaston vaihtohyllyn satona käsissä pyörii nyt kolme NLP-kirjaa.
Pinterestissä syynään vahvistuksia ajatuksille uusista tulonlähteistä.
Hoidan pikkukuumeisia lapsia.
Kerään rohkeutta.
Näen hyviä asioita.

Hesarin uravalintatestissä ykkösenä oli eräopas.

Tepsuttelua

V oppi kävelemään kaksi viikkoa sitten.
Vihdoinkin. Onneksi.
Ikää on jo vuosi ja neljä kuukautta.

Konttaus on taaksejäänyttä elämää ja kävely on melkein vaihtunut jatkuvaksi juoksuksi.

E  riutuu mustasukkaisuudessaan, kun sisko pääsee joka paikkaa ja nopeasti.
Kaikista tavaroista tulee riitaa ja tavaroita nousee jäähylle niin, ettei meinaa kaapinpäällys riittää.
Meteli on kasvanut.
Takaa-ajoleikit keksitty.

***

Palkäsimme jo että jaloissa on jossakin piilossa eksostooseja eli hyvänlaatuisia luun liikakasvuja niin, että käveleminen sattuu ja siksi V ei sitä opettele.
Kävelemään opetellessa tyttö ontui usein oikeaa jalkaansa ja kerran käytiin sairaalapäivystyksessäkin, kun hän lakkasi varaamasta oikealle jalalleen. Aristi samalla voimakkaasti säären isoa eksostoosia.

Eksostoosit eivät kuulemma ole kipeitä. Rohkenen olla eri mieltä. V ei tykkää, ettää niihin kosketaan ja joskus hän katselee itkien käsiään, hieroo niitä yhteen.

Kolmen viikon päästä pääsemme vihdoin lisätutkimuksiin Lastenklinikalle. Ymmärtääkseni jalat kuvannetaan ja pääsemme sitten opiskelijoiden ihmeteltäväksi.

Eksostoosien löytyminen oli sekin tarina sinänsä.

Eksostooseja sormissa.
Kuva: StudyDroid.com
V:n sormissa on yhtä paljon eksostooseja kuin tässä kuvassa.
Tuntuvat patteina tai kyhmyinä.
Vasemman käden pikkurilli on sijoiltaan eksostoosin tähden.
Eksostooseja on myös ainakin olkaluussa, sääressä, varpaissa ja varmasti paljon muuallakin sellaisia, jotka eivät tunnustelemalla löydy.

Haaste

 

 

Sateenkaaria-blogin ihana Tiuku laittoi minulle pikkublogien haasteen.

Kiitos :)

 

Haasteen ideana on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

Haasteen säännöt ovat seuraavat:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.

2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.

3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.

4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa.

5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.

6. Ei takaisin haastamista.

 

 

 

11 asiaa minusta

 

1. Välillä asioiden pitää muuttua isosti. Haaveissani on asua jossakin ihan muualla. Haluaisin näyttää lapsilleni, että voi elää niinkin, ettei ikkunasta näy vain naapurin ikkuna ja ettei pihana ole parkkipaikka, ettei kodin arjen ääniin kuulu NAAPURIN vessaäänet. 

 

2. Olen aamuihminen mutta yksikseni. Ihanaa on herätä aamulla ihan yksin ja tössätä kotona mitä huvittaa.

 

3. Saatanpa perustaa oman yrityksen. "Kaikki laillinen liiketoiminta" olisi tällä hetkellä sopiva kuvaus. Olisi ehkä syytä hieman muhitella vielä :)

 

4. Rakastan liikuntaa! Se pitää minut järjissäni.

 

5. Mutta en tykkää joukkuelajeista ja palloistakaan juuri.

 

6. Kilpaileminen saa minut huonovointiseksi ja ennen kisoja olen ainakin viikon ihan hirveä kanssaihmisilleni. Ei oikein sovi minulle.

 

7. Haluaisin retkeillä joka päivä.

 

8. Rakastan nukkua talvipakkasilla ulkona - eli parvekkeella makuupussissa. Mikään ei ole parempaa kuin herätä niokka kohmeessa tietäen, että pääsee suihkuun tai että saa syödä lämpimässä.

 

9. En tiedä haluanko palata entiseen työhöni.

 

10. Olen lyhytpinnainen ja herkkä kommentoimaan.

 

11. Nautin kaikista vuodenajoista ja säistä.

 

 

Tiukun kysymykset ja niiden vastaukset:

 

1. Mitä teet ensimmäisenä aamulla.

Nykyisin en aina edes etsi silmälaseja, vaan menen lapsen/lasten kanssaalakertaan ja laitan heille mahdollisimman pian aamiaista peläten, että jompikumpi saa raivarit. Olen jo harkinnut, että laittaisin heidän aamupalansa illalla valmiiksi, niin saatettaisiin välttyä raivareilta. Ovat perineet äitinsä nälkäraivon.

 

2. Sielunmaisemasi?

Vuorenhuipulla, lumipeitteen melkein sokaistessa.

 

3. Lempihuonekalusi?

Tätä olen miettinyt. Mistä luopuisin ja missä järjestyksessä. Keittiön itse kunnostettu pöytä, keittiön pieni "sohva" ja lastenhuoneen sohva (jonka olen päällystänyt ties kuinka monta kertaa, jonka äidin kanssa ostimme, kun olin teini, jollain 200 markalla) ovat niitä.

 

4. Jos saisit harrastaa vain yhtä liikuntalajia, mikä se olisi?

CrossFit tällä hetkellä. Mutta jos kokoelämää mietin niin kävely. Kunhan vain saisin aina olla kykeneväinen pysymään tolpillani. Kävellen pääseen minne vain.

 

5. Kerro lapsuudesta.

Rakastin hoitopaikkaani Aitsulla. Sieltä minulle on jäänyt kavereita lopuksi ikää ja halu askarrella, puuhailla, ulkoilla.

 

6. Kerro normaalista aamupalastasi.

Sellaista ei ole. Toisin kuin miehelläni, jolla on cereal monogamy: aina Kellogg's Corn Flakeseja rasvattomalla maidolla. Aina. Haaveilen aina hotelliaamiaisista, jossa saisi ihan mitä vain.

No, aina kyllä juon tuopillisen kuumaa hopeateetä (4vettä:1maitoa).

 

7. Kuvaile blogisi kolmella sanalla.

Kotiäidin puuhastelut, pohdinnatkin.

 

8. Voimaeläimesi?

Merisaukko.

 

9.Mitä lehtiä tilaat?

En mitään. Luen niitä, joita satun bongaamaan taloyhtiön roskiksesta.

 

10. Herkutteluhetkiin valitset?

Tummaa, mielellään yli 80%, suklaata. Pepsi Maxia (josta olen lakossa/lopettanut, mutta haaveilla voi). Itsetehtyjä poppareita. Vaniljajäätelöä kaakaojauheella. Tai ihan mitä vaan makeaa...

 

11. Miten vietät rentouttavan hetken keskellä arkea?

Makaan Ipadin kanssa keittiön sohvalla, neulon, syön lapsilta salaa herkkuja. Eilen käytin joululahjaksi salilta saamani lahjakortin intialaiseen kokovartalohierontaan. Oi että!! Nukahtelin koko ajan ja nautin niin siitä vain olemisesta ja kosketettuna olemisesta.

 

 

Haastan mukaan seuraavat lukemani blogit:

Olisin halunnut haastaa muitakin, mutta ajattelin jättää sellaiset haastamatta, jotka ovat tämän haasteen juuri tehneet.

 

Suvin Frankly my dear -blogista: ihanainen kirpparionnenmyyrä ja kotikokki, kuopukseni kummi

Ennin Riemuja-blogista

Kikin Pikku Okon elämää -blogista

Picean Mehtäpäiväkirjoista

Tuijariikan nyt vauvanhuuruisesta blogistaan

Ullamajn Perhonen lensi sekä Tears for toys -blogeista

 

 

Ja kysykykseni:

1. Suolainen vai makea?

2. Kerro yksi positiivinen koulumuistosi.

3. Oletko tavannut blogisi kautta kohtaamisia ihmisiä livenä?

4. Millä saat itsesi hyvälle tuulelle huononakin päivänä?

5. Onko sinulla harmaita hiuksia? Miten suhtaudut niihin/luulet suhtautuvasi niihin niiden ilmaantuessa?

6. Ensimmäinen ruoka, jonka opit valmistamaan ihan itse?

7. Mikä on uusin löytösi ruokakaupasta?

8. Jos sinun pitäisi muuttaa Suomessa uudelle paikkanunnalle minne muuttaisit ja miksi?

9. Missä muissa maissa kuin suomessa halusit asua? Top 3.

10. Kuinka vanhana ihminen on keski-ikäinen?

11. Jos saisit yhtäkkiä 1000 euroa ja vuorokauden käyttää se, mitä tekisit?

 

 

7%

Mulla on taas joku maaninen itseniparannuskausi - siis tammikuu. Kirjastossa mukaan tuli self-help kirjallisuutta ja löysin jo uuden kodinkin. Lukemaani kirjallisuuten pohjautuen nyt ajattelen, että jo asun talossa ja annan huomenna rahaa universumin kiertoon saadakseni sitä itsellenikin 500kilorahaa - ostan siis arvan, lottoankin. Ja voitan! Ja sitten tämä kotirouva tekee sellaisen tarjouksen, että välittäjä hihkuu palkkiotaan!

 

Seuraavan kopioin kaverin Facebook-postauksesta. Inspiraatioksi.

 

 

This is something we should all read at least once a week!!!!! Make sure you read to the end!!!!!!
Written by Regina Brett, 90 years old, of the Plain Dealer, Cleveland, Ohio.
... 

 

 "To celebrate growing older, I once wrote the 42 lessons life taught me. It is the most requested column I've ever written.

My odometer rolled over to 90 in August, so here is the column once more:

1. Life isn't fair, but it's still good.

2. When in doubt, just take the next small step.

3. Life is too short – enjoy it.

4. Your job won't take care of you when you are sick. Your friends and family will.

5. Pay off your credit cards every month.

6. You don't have to win every argument. Stay true to yourself.

7. Cry with someone. It's more healing than crying alone.

8. Save for retirement starting with your first pay check.

9. When it comes to chocolate, resistance is futile. (=turhaa, suom.)

10. Make peace with your past so it won't screw up the present.

11. It's OK to let your children see you cry.
 
12. Don't compare your life to others. You have no idea what their journey is all about.

13. If a relationship has to be a secret, you shouldn't be in it...

14 Take a deep breath. It calms the mind.

15. Get rid of anything that isn't useful. Clutter weighs you down in many ways.

16. Whatever doesn't kill you really does make you stronger.

17. It's never too late to be happy. But it’s all up to you and no one else.

18. When it comes to going after what you love in life, don't take no for an answer.

19. Burn the candles, use the nice sheets, wear the fancy lingerie. Don't save it for a special occasion.

      Today is special.

20. Over prepare, then go with the flow.

21. Be eccentric now. Don't wait for old age to wear purple.

22. The most important sex organ is the brain.

23. No one is in charge of your happiness but you.

24. Frame every so-called disaster with these words 'In five years, will this matter?'

25. Always choose life.

26. Forgive but don’t forget.

27. What other people think of you is none of your business.

28. Time heals almost everything. Give time time.

29. However good or bad a situation is, it will change.

30. Don't take yourself so seriously. No one else does..

31. Believe in miracles.

32. Don't audit life. Show up and make the most of it now.

33. Growing old beats the alternative -- dying young.

34. Your children get only one childhood.

35. All that truly matters in the end is that you loved.

36. Get outside every day. Miracles are waiting everywhere.

37. If we all threw our problems in a pile and saw everyone else's, we'd grab ours back.

38. Envy is a waste of time. Accept what you already have not what you need.

39. The best is yet to come...

40. No matter how you feel, get up, dress up and show up.

41. Yield.

42. Life isn't tied with a bow, but it's still a gift."

Its estimated 93% won't forward this. If you are one of the 7% who will, forward this with the title '7%'.

I'm in the 7%. Friends are the family that we choose

Palasina maailmalla

Aniiri-blogin kautta päädyin kuuntelemaan Tommy Hellstenin haastattelua "Ihminen saa olla keskeneräinen".

Tätä kannattaakin kuunnella netistä niin voi kelata edestakaisin.
Monta ajatusta taas pyörii päässä.

"Kokemukseen perustuva syvä vakuuttuneisuus omasta arvosta puuttuu, jos yhteisöllisyys puuttuu."

Niin paljon olen tässä viimeaikoina miettinyt omaa yhteisöäni tai sen puuttumista elämästäni.
Etsimistä.
 

Älä kiusaa

Älä kiusaa

Isot ihmiset ymmärtäkäähän,

voi pientäkin joskus ottaa päähän.

Voi lastakin väsyttää päivän työ,

ja häneltäkin huonosti mennä yö.

...

Voi raivari tulla ja palaa roppu

kun aina on kamala hoppu.

Ei murheet ole vain isojen alaa,

voi pikkuiseltakin pinna palaa.

Voi harmeja sattua aamusta asti,

niin että keljuttaa kamalasti.

Voi äiti huutaa ja ymmärtää väärin,

voi isäkin siepata ylenmäärin.

Voi päivä mennä pipariksi,

niin että on pantava ranttaliksi.

Siis: Koettakaa ottaa lapsenne lukuun,

kun kuulutte samaan heimoon ja sukuun,

ei aina paista ja ole kesä,

eikä kotikaan ole vain kilttien pesä.

Jos paha päivä on sulla ja mulla

niin annetaan kiukkujen tulla,

niin ei aina vallitse riita ja känä

ja pysytään muutenkin terveempänä!

 

 

 

"tuntemattoman" riimitys, jonka lainasin kaverin FB-päivityksestä.
Sopii tähän päivään monessa suhteessa.



Lyhyesti:
kitinää, väkinää, paiskomista, tönimistä, isottelua, uhomaista, pissaa lattialla, oksennusta tuulikaapissa jo ennen yhdeksää.

Haastavinta, kun se huono päivä sattuu äidille ja pojalle yhtä aikaa.

Aurinkopäiviä odotellessa.

 

Takauma - Kukkia ja rekkamiehiä

Löysin bloggerin luonnoksista tekstin ja kuvan syyskesältä.

"Käytiin viikolla taas kosteikolla pienellä eväsretkellä. Etsimässä sammakoita, kastelemassa luonnonkukkia, tutkimassa miten osmankäämit poksahtaa, kelluu, maistuu. Palatessa jäätiin katsomaan rekkahommia. Kotiin päästiin sillä verukkeella, että rekkamiehetkin lähtivät lounaalle. Heilläkin kuulemma oli makaronilaatikkoa."

Tänään E:n mentyä kerhoon pääsin kärrylenkille kuurasta kimmeltävään metsään. Jokainen kimallus levensi hymyä huulilla.

"Haluaisin niin vielä säästää E:n parilta isompien lasten jutulta. "Mä oon jo viis. Paljon sä oot?" En ymmärrä mikä siinä niin minua ärsyttää! Mutta ärsyttää. Joskus vastaan jollekin elvistelijälle, että E on vielä niin nuori, ettei sillä ole väliä. Kun eihän sillä ole. Ja toinen on tämä sukupuoliroolitettu maailmamme. Meillä E pitää pinniä, oikein Hello Kittyä vaikka siitä kissasta en muuten perustakaan, ja kerää kukkia, ja saa tulla isona äidiksi, niin kuin haluaa, että voi sitten imettää omaa vauvaa.
Niin."

Ensi viikolla E täyttää kolme. Silloin kolme vuotta sitten olin jo paineissani sairaalassa "eristyksissä" odottelemassa sitä päivää, kun synnytys käynnistettäisiin. Samalla muru vaan laihtui vatsassani.

Nyt se omenaposki tuossa vieressä kertoo minun olevan vasikkansa ja haluaa imettää minua. Eikä vieläkään ole onneksi tuota ikäkäsitystä suuremmin sisäistänyt ja tykkää Salamas McQueenista ja Hello Kittystä ritirinnan.

Eläköön pienet hiiretkin

 Hanna V 4.3.1983

Sain tämän äidiltäni synttärikorttinani. Aivan huikea! Veikkaan, että siinä on äidilläni pikkasen nykinyt suupieli, kun olen tämän vienyt näytille.

Vaikea uskoa, että tuo on 5-vuotiaan tekemä, mutta kun kuoressa oli muitakin teoksia samoilla kynillä ja samalla päivämäärällä, on se kai uskottava.

Sukuvika

 

 

Olen niin onnellinen.

 

Viimeisen vuorokauden aikana on käyty päivystyksessä kolmesti, kerran Lohjalla, kaksi Lastenklinikalla. Olemme saaneet valtavan hyvää ja huomaavaista hoitoa. Lastenklinikalle eilen illalla mennessä meitä odotti ovella jo sairaanhoitaja ja lastenkirurgi. Ne, jotka ovat tienneet kyvyttömyytensä hoitaa tilannetta ovat auliisti siirtäneet vastuun niille, joilla erikoisosaamista on. Laskeskelin, että olemme saaneet hoitoa ja konsultaatiota ainakin yhdeltä yleislääkäriltä, kahdelta lastenkirurgilta, lastenlääkäriltä ja -harjoittelijalta, kahdelta käsikirurgilta, neljältä mahtavalta hoitajalta ja yhdeltä harjoittelijalta.

 

 Eilen mies leikkasi lapsen kynsiä ja huomasi sormen olevan ihan vinksallaan vaan ei kipeä. Sairaalaan vaan ja hoitoputkeen. Koko ajan päässä takoi, että missä vaiheessa tuo sormi on tuohon kuntoon mennyt. Samaa kyseli jokainen hoitohenkilökunnan jäsen.

En tiennyt.

*Joo, kohta on lastensuojelu ovella.*

Sata tilannetta päivänaikana, jolloin tuo on voinut mennä. Kyllähän se tyttö itkaisi silloin ja silloin. Tippui kylpyammeesta, sai veljeltään mitäkuuluu, ovi aukesi sormille, äiti kolhaisi keittiössä taakse kontannutta, lapasia laittaessa se Muru kiihtyi ihan oudosti.

Voi per****! Pitäiskö mun tietää?

 

Yksi lääkäri ja yksi hoitaja huoneessa.

Eilen meidät lähetettiin kotiin sormi lastassa, paikalleenlaittoyritysten jäkeen edelleen poissa paikoiltaan. Kuulemma murtunut ja sijoiltaan ja tänään aamulla oli tarkoitus nukuttaa ja laittaa paikoilleen.

Maha tyhjänä.

 

Aamulla oli eri ääni kellossa.

"Milloin tämä meni? Mitä tapahtui?"

 Kolmelta taholta samat kysymykset.

*Lastensuojelu koputtaa jo!* 

Kaksi lääkäriä ka yksi hoitajaharjoittelija huoneessa.

"Odottakaa tuolla, pyydämme lisää konsultaatioita."

 

Kolme lääkäriä ja yksi hoitajaharjoittelija huoneessa.

"Milloin siis huomasit?"

*Lastensuojeluuuuu!*

"Voisitko riisua vielä lapsen, niin tarkastetaan vielä lisää?"

*Ei hitto!*

 

"Niin, katsopas tätä röntgenkuvaa... Täällä on tällaista luiden liikakasvua."

Niin siis samaa kuin miehelläni sormissa! Sukuvika!

Lääkärit näyttivät kuvasta kolme kohtaa, itse löysin vielä yhden kohdan lisää.

Vielä konsultaatiosoitto neljännelle lääkärille.

 

Leikataan ehkä myöhemmin, jos suurta toiminnallista tai esteettistä vaivaa. Vielä aika käsikirurgille myöhemmin. Seuraillaan kotona, harjoiteltiin tunnustelemista.

 

Miksi me ei tajuttu? Kotona katselin valokuvia kesältä. Kyllä se on kiero ollut jo vähän aikaa mutta on kai mennyt sijoiltaan ihan vasta. Ainakin vielä viikko sitten, kun leikkasin kysiä, taipui sormi vielä normisti.

 

Paska mutsi, ei ole huomannut, että tytön sormet ovat kasvaneet kieroon jo ties kuinka kauan.

 

Onneksi ei mitään vakavaa!