Tuesday, June 5, 2012

Puistojumppa 1 - Pallojumppa

Meikäläinen yritti jo viime (apua vai oliko se jo toissa!?) kesänä polkaista pystyyn kotiäitien jumppaa lähipuistoomme. Nyt meillä on Facebookissa ihan oma ryhmä (28 jäsentä!) ja katsotaan saisiko sitä kautta naapuruston aikuiset liikkumaan ulos keskellä päivää (yks tuli minun lisäksi eli naapurin mamilla oli pers. traineri. Ahhhaha!). Pentuosasto saa roikkua painona puntissa (minun uhmaikäiseni näin myös teki) tai puuhata puistossa samalla omiaan (naapurin lapset). Ajattelin koota tännekin meidän "treenit" aina, kun ne on puistossa kokeiltu.

Ekalla kerralla kaikkia pyydettiin ottamaan mukaan pallo ja alusta, ettei tarvitse nurmella makoilla. Pallo pyydettiin ilman tarkempaa kuvailua. Ideana oli, että erilaisilla palloilla saisimme aikaan kaikkia erilaisia juttuja. Näin mahtavan kahden jumppaajan osanotolla tämä pallojumppa tuli joiltakin osin kokeiltua.

Vähän kyllä harmittaa, kun ihmisiä yrittää saada mukaan ja innostuneitakin on, mutta toteuttajia ei montaa löydy. Meitsi kuitenkin treenaa joka tiistai puistossa klo 10!


Alkulämmittely:
Kävely/hölkkä puiston ympäri (max 10 min) tai hyppyjä ja kyykkyjä niin, että tulee lämmin

Liikettä:
Pallojen potkiminen suuressa piirissä
Iso piiri selät sisään pallot kiertävät vyötärön kierrolla
Pallojen heittely pareittain (yläkautta, alakautta, sivuilta, heitto selin yläkautta, alakautta, sivuilta)
Pallo jalkojen välissä pomppiminen
Pallon kuljetus parin kanssa (kämmenten välissä, päiden välissä, olkien välissä, rintojen välissä, yläselkien välissä, alaselkien välissä, vatsojen välissä, lanteiden välissä, ulkoreisien välissä, polvien välissä, nilkkojen välissä)
Selätysten parin kanssa pallon vienti ylä-ala, sivut, kyykky pallo selkien välissä


Lihaskuntoa:
Punnerrus käsi pallon päällä, pallon vaihto kädeltä toiselle joka punnerruksen välissä
Cosmopolitanin perstreeni 2/2011


Vatsat selällää pallo polvitaipeissa polvet 90 asteen kulmassa. Varvaskosketukset, rutistukset ja molemmat yhdessä.
Kyljet selällään pallo nilkkojen välissä, heilurit sivuille sekä alavatsanosto siinä keskellä joka kerta
Parin kanssa selällään takapuolet melkein vastakkain pallo vain toisella, jalat pään yli vaihto keskellä toiselle, jalat pään yli alas
Takapuolennostot pallo polvien välissä ja ylhäällä jalan ojennus

Venyttelyt:
Istumassa jalat harallaan ja kierretään palolla jalkoja
Reidet
Pakarat
Ylävartalo



2 comments:

Katja - Tässä ja Nyt said...

Hieno idea!

Hanna V said...

Sanopas muuta!
Ulkona on ihanaa liikkua ja lihaskuntoa tehdessä voi "vain" katsella pilviä ja lintuja :)