Sunday, November 4, 2012

Vihaisten lintujen leikkipuisto


Muutama viikko sitten meillä oli auto päivisin käytössä ja käytiin aamupäiväretkellä Espoon Suurpellossa Angry birds -leikkipuistossa. Nuo linnut ja possut näyttivät lasten mielestä hauskoilta vaikkeivät vielä - onneksi - ole niitä muualla juuri nähneet.

Puisto oli pienoinen pettymys, kun sitä niin suurena ja ihmeellisenä mainostettiin. Reaktion aiheuttajana taisi myös olla se, että lapset olivat vielä liian pieniä päästäkseen kiipeämään telineissä. Vuoden vanhalle V:lle oli vain pieni liukumäki. Melkein kolmivuotias E pääsi vain yhtä kautta ylätasoille. Kaikkein korkein kohta oli hänen mielestään huippu-juttu ja kutsui sitä mökiksi. Harmillisesti "hisseihin" ei noin pieni vielä yltänyt astua. Näyttivät muuten tosi hahuskoilta!

Parasta antia meille oli viereinen "mummorata", samanlainen kuin kotikylän leikkipuistossa. Tutuissa vanhusten tasapainoilun ja liikkumisen ylläpitoa varten suunnitelluissa telineissä nuo mukulat kyllä jaksavat kiipeillä ja pomppia. Niistä löytyy muuten äidillekin monta hyvää tasajalkahyppy, punnerrus- ja leuanvetopaikkaa.

Jäämme odottelemaan natiaisten kasvua ja palaamme puistoon pidempinä ja ilman paksuja sadetamineita.

Onko muuten ihan normaalia, että päiväkotiryhmissä hoitajat kuvaavat puitossa leikkimässä olevia (oman hoitoryhmän) lapsia KOLMELLA iPadilla? Suuren maailman ihmeitä ihmetteli tämä maalainen Suurpellossa.



No comments: