Toivon niin, että lapsistani kasvaa ulkopilmaihmisiä. Ja olisin ihan valmis olemaan itse kaiket päivät ihan pihalla. Mutta ei se oikein vielä onnistu, pieniä paleltaa, pitää olla syömässä ainakin kolmen tunnin välein, nukkua päikkäreitä sellaisessa rytmissä, että arki sujuu ja kitinää on mahdollisimman vähän. En vain osaa olla asellainen, että mentäis päivät eväillä ja nukuttais milloin vain pikkupätkissä...
On opettelua iloita siitä, että hiihdettiin ainakin 200 metriä syömään eväitä ja kitisten takaisin. Tai että tänään E luisteli ihan itse ilman tukea - ainakin 5 metriä! Olen niin kärsimätön (itseni ja muiden kanssa). Sitä yrittää kannustaa ja iloita edistyksestä mutta takaraivossa ihmettelee oppimisen hitautta. Ja sitä, että miten ne hermot menee pojalla ihan heti. Mistä lie on oppinut, heh... Samasta puusta ollaan. Sitten, kun asia saa kiukuttelun jälkeen hautua omassa rauhassa, tapahtuu seuraavalla kerralla iso edistysaskel. Kun vaan malttaa taas sen seuraavan kerrankin kokeilla.
2 comments:
minä toivoisin olevani enemmän ulkoilma ihminen talvella - talvi ei oo mun juttu, mutta tahtoisin oppia tykkää enemmän. tai oikeastaan tahtoisin oppia peuhaa talvisissa hangissa enemmän :)
Mä taas rakastan talvea! Vaikka olenkin kova palelemaan. Parasta on vuodenaikojen vaihtuminen.
:)
Post a Comment