Friday, April 6, 2012

Viikon ruokalista 2

Hulluna pidätte mutta meillä oli tänään tosi kiva siivouspäivä koko köörillä. Nyt on siistiä ja saadaan seuraava ruokakin mennä tekemään kavereille, niin pysyy koti kunnossa.

Laitan ruokalistan vielä tämän kerran perjantaina. Tämän jälkeen alkaa listapostaukset tulla maanantain kunniaksi. Valmiina on muutama odottamassa :) Kuvia en ruuista ole niin räpsinyt, perushuttua kun ovat. Reseptit ovat meille kertyneet sieltä täältä ja muuttuneet ajan mittaan.

Seuraavassa siis jatkoa viikon ruokalistalle 1.
Katso myös Viikon ruokalista 3


Flygande Jakob A

Laita uuni lämpenemää 225 asteeseen.
Laikkaa sopiva määrä
broilerin rintafileetä suupaloiksi ja paista kypsäksi.
Mausta suolalla sekä halutessasi
raastetulla sitruunan kuorella.
Laita nuunivuokaan.
Viipaloi 2 banaania ja asettele siivut broilerien päälle.
Sekoita kulhossa 3dl kermaa (tai kanalientä) ja 1/2 dl sweet chili -kastiketta. Kaada broilerin päälle.
Paista uunissa noin 15 min.
Sillä aikaa paista 100g pekonia rapeaksi.
Laita paistetut pekonit sekä 1 dl suolapähkinöitä broilerien päälle.
Paista vielä 5 minuuttia.
Tarjoile lisäksi riisiä ja/tai vihreää salaattia.


Flygande Jakob B

Helpompi versio: Laita 2 dl riisiä uunivuokaan, lado paistamattomat kanat ja banaanit päälle. Kaada sitten mukaan chilikastike ja 4 dl nestettä (kanalintä/kermaa...).
Uunita 200 asteessa n 25 minuuttia tai kunnes riisi on kypsää. (Lisää pekoni ja suolapähkinät)


Rakuuna-Dijon-boilerinmaksakastike 

 Ota 300g broilerin maksaa sulamaan siivilään jo aiemmin, vaikka aamulla jääkaappiin.
Kuori sopivasti perunoita muusiin ja laita kiehumaan. Tai tarjoa riisin tai pastan kanssa.
Pilko sipuli ja valkosipulinkynsi ja paista voissa muutama minuutti.
Lisää maksat ja ruskista.
Lisää 2 ½ dl sopivaa kermaa, 1½-2 rkl Dijon-sinappia, ½ tl suolaa ja anna porista viitisen minuuttia.
Lisää runsaasti hienonnettua tuoretta rakuunaa. (Timjamikin toimii tässä.)
Valmis!

Superhyvää, niin kuin broilerin maksa paistetun pekonin ja sipulin kanssa kermakastikkeessa  :P:P
Broilerinmaksaa kannattaa kokeilla, vaikkei yleensä pitäisikään maksasta, on paljon miedompaa. Sitä löytyy pakasteesta, Prismassa siinä samassa paikassa kuin riistakäristykset.




Riinan eiliset perunat

Keitetyt perunat (kuorineen) litistetään uunipellille esim. lautasta vasten. Maustetaan mieltymysten mukaan, meillä laitettiin kruunuksi vielä pari tippaa sesam-öljyä. Paistetaan vajaassa 200 asteessa, "sopivaksi" - varo ettei perunakakkujen reunat kärtsää! Maistuu myös kylmänä.


Hesarin tomaatti-papukeitto
(4-6 annosta)

Lämmitä 1rkl:ssa oliiviöljyä tuoksuvaksi
2tl currya
2tl paprikajauhetta
2tl jauhettua inkivääriä
1tl rakuunaa tai meiramia
maun mukaan chilijauhetta
Lisää 2 tlk tomaattimurskaa ja lämmitä kiehuvaksi, surauta tasaiseksi sauvasekoittimella.
Lisää 2 tlk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa ja kiehauta.
Lisää 2 dl sopivaa kermaa ja kuumenna.


Kasvisspagetti

Suikaloi spagettimaisen ohueksi vaikka kuorimaveitsellä
1 kesäkurpitsa
3 porkkanaa
1 palsternakka
Mittaa kattilaan 1-2 rkl vettä, 1rkl oliiviöljyä ja ripaus suolaa. Kiehauta. Lisää porkkana- ja palsternakkasuikaleet, keittele minuutti la jisää kesäkurpitsasuikaleet. Anna höyrystyä vielä pari minuuttia. Kokeile kypsyys ja kaada ylimääräinen neste pois. Lisää reilu loraus öljyä, 50g voimakasta juustoraastetta (pecorino, parmesan, grana padano, mustaleima...) ja 1-2 tl provencen yrttisekoitusta (tai basilikaa, oreganoa...). Sekoita ja tarjoile lisäjuuston ja kirsikkatomaattien kanssa, ja päälle vielä pyöräytys pippurimyllystä. NAM



Kastike paahdetuista kasviksista
Pastakastike
Jauhelihakastike
Lihapullakastike
Uunikana
Uunikala

Tähän kastikkeeseen voit upottaa jääkaappiin unohtuneet ja vähän nahistuneetkin kasvikset. Kastike saa hyvää vaihtelua sen mukaan, mitä kasviksia ja yrttejä käyttää. Kannattaa käyttää sesongin/tarjouskasviksia. Tee soosia kerralla vaikka jättiannos, tämä kestää pakastuksen oikein hyvin.
Kastike sopii sellaisenaan tai vaikka pastetun jauhelihan pastakastikkeeksi, lihapullien ja muusin kanssa, minestronekeiton pohjaksi...
Tosi hyvä uunikala ja -kana muhii, kun laitat vain vuokaan lihan/kalan ja kippaat muutaman desin kastiketta päälle. Ja sitten vain uuniin kunnes on kypsää.

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Laita isolle uunipellille paperin päälle kotoa löytyviä kasviksia isoina lohkoina paahtumaan:
tomaattia
paprikaa
porkkanaa
sipulia
(valkosipulia)
palsternakkaa
porkkanaa
kesäkurpitsaa
munakoisoa
kurpitsaa
...
Lorota päälle haluamaasi öljyä, pippuria, vähän suolaa, tuoreita tai kuivattuja yrttejä.
Anna paahtua 20 minuuttia-tunti riippuen kasvisten koosta, määrästä ja haluamastasi paahteisuudesta.

Kaada kasvikset isoon kattilaan ja lisää pidennykseksi tomaattimurskaa. Jos vielä haluat syventää makua, kiehauta vielä. Soseuta sauvasekoittimella.


No comments: