Sunday, April 28, 2013

Laiska pääsee vähemmällä

Olen saanut mieheltäni lisänimen "tehokkuuskonsultti".
Itse tykkään myös listantekijästä.

Tykkään tehdä paljon asioita ja siitä, että aina on monta rautaa tulessa.
Tälläkin hetkellä verokortti on kolmessa paikassa. Sen lisäksi, että olen hoitovapaalla.
Ja toivottavasti piakkoin voin kertoa teille uusimmasta koulutuksesta, uudesta ammatistakin!
Lisäksi treenaan melkein joka päivä.
Ja silti usein tuntuu, että olen saamaton ja vetkuttelen asioita ihan turhaan.
Siis roikun netissä ja luen lehtiä, syön.

Jaa miten ehdin?
Innostun helposti.
En tykkää tehdä asioita itselleni liian vaikeaksi.
Päin vastoin, yritän koko ajan päästä turhasta tavarasta ja tekemisestä eroon.
Tarkkailen, mitä voisi tehdä vielä helpommin, mikä minua tekemisiini motivoi ja mihin tekemiseen motivaatio tulee ulkopuolelta, ei siis omista tai perheemme tarpeista.

Harjoittelen koko ajan tekemään asiota heti ja viemään nen saman tien loppuun saakka.
Toistaiseksi olen tosi hyvä aloittamaan ja monta projektia on kesken.
Loppuunsaattamisessa on vielä tekemistä.

Ja joiltain jutuilta voi vaikka ummistaa silmänsä...


 

2 comments:

Suvi said...

Mulla on aika lailla samanlaisia taipumuksia - rakastan tehostaa jokaista tekemistä. Keksiä niksejä, miten asiat on helpompi/nopeampi/tehokkaampi tehdä.

Olen myös huomannut, että mitä enemmän arkisia rutiineja (tiskaus, kaupassakäynti, pyykinpesu jne.) tekee vain nopsaan pois ilman että niihin kiinnittää kauheasti huomiota, niin jää paljon enemmän energiaa tehdä sitten kaikkea muuta kivempaa. Tarkoitan tällä sitä, että mitä pidempään vetkuttelee pakollisten hommien aloittamista ja miettii niitä tehdessään kuinka tylsää niiden teko on, niin kyllä se jurppii silloin kymmenen kertaa enemmän kuin jos sen tekee vain mukisematta pois.

Helppoa ajatuksen tasolla - joskus vaikeampi toki toteuttaa. Niin kuin mulla mm. ikkunanpesu-urakan kanssa. Kaksi viikkoa itseäni sparrasin hommaa tekemään. Ilmankos tuntuikin taas paljon isommalta hommalta kuin mikään muu 2 tunnin kotihomma...

Hanna V said...

Suvi! Me ollaan niin samoilla linjoilla näissä :)
Luvassa pian parhaita arkiniksejäni. Tee säkin niistä postaus, jooko!